Souvi Group osuuskunta syntyi opiskelijoiden tarpeesta. Työelämälähtöinen oppimisympäristö edistää opiskelijan ammattilista kasvua.
Souvi on synonyymi työlle, puuhalle, hommalle tai urakkalle. Sana tuli vastaan ratkojat.fi sivustolla, kun osuuskunnan perustaminen oli vielä ideatasolla vuonna 2017. Seuraavan vuoden tammikuussa osuuskunta kirjattiin kaupparekisteriin ja Souvi Group Osk sai alkunsa. Souvin perustamisen lähtökohtana oli tarve uudenlaisesta oppimisympäristöstä, jossa opiskelijat pääsisivät suorittamaan opintojaan työelämälähtöisesti ja yrittäjämäisesti. Visiona oli kehittää monialainen osuuskunta, joka palvelisi myös yrityksiä laajalla osaamisellaan.
Kahden opiskelijan yrityshaaveesta yhdeksän hengen osuuskunnaksi
”Eka mietittiin Diman kanssa, että perustetaan vaan firma, joka alkaa tekemään jotain. Uskottiin, että keksitään joku hyvä idea tai ollaan ainakin valmiita sitten kun tulee joku tilaisuus vastaan. Mitä enemmän ajatusta pyöriteltiin, sitä paremmalta se tuntui. Olimme kuitenkin molemmat opiskelijoita niin yrityksen perustaminen toisi mukanaan paljon kaikkia turhia ongelmia. Lopulta tätä ongelmaa ratkoessa selvisi, että osuuskunta yhtiömuotona sopii opiskelijalle kuin nenä päähän. Siihen tarvitaan vain tarpeeksi iso porukka heti alusta lähtien”
– Juuso Jääskeläinen, Souvin perustajajäsen
Souvin yhtiömuodoksi valittiin osuuskunta koska se palvelee tarkoitustamme parhaiten. Heti alusta asti olemme halunneet tarjota kaikille mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä ja oppia siitä käytännön kautta. Osuuskunta mahdollistaa osa-aikaisen yrittäjyyden ja sen takia se on erinomainen tapa, jos haluaa vain kokeilla yrittämistä isommalla porukalla tai opiskeluiden ohella.
Mikäli osuuskunnalla on vähintään seitsemän jäsentä jää omistusosuudet alle 15 prosenttiin eikä heitä pidetä virallisesti yrittäjinä. Tämä mahdollistaa jäsenien osuuskuntaan kuulumisen ja esimerkiksi työttömyysturvan tai opintotuen yhtäaikaisuuden.


Ennen Souvin perustamista asiaa mainostettiin puskaradion avulla silloisen LAMK-ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Muutaman kuukauden aikana asiasta kiinnostuneita henkilöitä alkoi löytymään ja lopulta saimme kasaan yhdeksän hengen perustajaporukan, josta seitsemän jäi Souvin hallitukseen.
Yhdeksän hengen osuuskunnasta korkeakouluopiskelijoiden työelämälähtöiseksi oppimisympäristöksi.
Siirtyessään Lamk:n tiloista uudelle NiemiCampukselle vuonna 2019 Souvin potentiaali alkoi tulla esiin. Eri koulutusalat olivat nyt saman katon alla ja mahdollisia Souvin jäseniä vilisi osuuskunnan toimiston ikkunoiden edessä. Uudelle kampukselle siirtyminen toi Souville yhtäkkiä lisää monialaisia projekteja, kontakteja ja jäseniä eri aloilta.
”Alkoi tuntua siltä, että palaset loksahtelivat paikalleen. Yhtäkkiä meillä oli oma toimistotila, paljon mielenkiintoisia projekteja ja mahdollisuuksia sekä huomattava määrä meidän toiminnasta kiinnostuneita henkilöitä ympäri kampusta. Pian projektien sekä jäsenten lisääntymisen seurauksena osuuskunta alkoi muotoutua jäsentensä tarpeita vastaavaksi työelämälähtöiseksi oppimisympäristöksi.”
– Dima Kaartinen, Souvin perustajajäsen
Oli sanomattakin selvää, että tällaiselle monialaiselle osuuskunnalle on tarvetta monellakin eri tavalla. Vuonna 2019 aloimme selvittämään osuuskunnan mahdollisuuksia laajentaa toimintaa samalla kun selvitimme kuinka turvata osuuskuntatoiminnan jatkuminen aktiivisten tekijöiden valmistumisen jälkeen. Syntyi ajatus aluejohtoryhmätoiminnasta, joka turvaisi osuuskunnan jatkuvuuden ja tekisi liikeideasta skaalautuvan. Aluejohtoryhmä on vuosittain vaihtuva joukko opiskelijoita, jonka tarkoituksena on edistää opiskelijayhteistyötä paikallisten yritysten kanssa.
Tavoitteena luoda osuuskunta, jonka jäsenten verkosto kattaa koko Suomen
Vuoden 2020 alussa Lahteen perustettiin ensimmäinen aluejohtoryhmä. Aluejohtoryhmän toimintaa tutkitaan ja kehitetään niin, että vuonna 2021 aluejohtoryhmätoiminta voidaan viedä Lahdesta ympäri Suomea. Tavoitteena on luoda Suomen monialaisin opiskelijoiden verkosto josta löytyy tulevaisuuden ratkaisut mihin tahansa kehitettävään asiaan. Samalla saadaan koottua kaikki yrittäjähenkiset ihmiset samaan paikkaan jo ennen oman yrityksen perustamista.
Souvi Group Osk kannustaa jäseniään yrittäjyyteen ja tarjoaa palveluita, joiden avulla yrittäminen on helpompi aloittaa
Osuuskunnan palveluita kehitetään myös kokoajan eteenpäin kohti helpompaa yrittäjyyttä. Vuoden 2020 aikana julkaistaan Souvin oma hallintapaneeli, SouviHub, jonka kautta jäsenet voivat toimia kevytyrittäjänä, hallita projekteja, jättää työpaikkailmoituksia ja hakea töitä joita voi osuuskunnan kautta suorittaa.
Yrityksille tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa on entistä helpompaa saada tekijät opiskelijaprojekteihin ja rekryttoida kesätyöntekijät ja työharjoittelijat.